Whooops, nyt kyllä ihan ensin pyydän anteeksi lukijoilta tätä hirmuista postaustaukoa... :D On toki ollut kiireitä koulun ja muun takia, mutta into kirjoittamiseen on ollut myös vähän poissa. Jospa tästä nyt tulisi taas kirjoiteltua pikku tauon jälkeen?
Kerronpas teille ensin vähän yhdestä pitkästä tallipäivästä ja kisoista.
Yhtenä sunnuntaina (vähän yli viikko takaperin) päivä alkoi aikaisin aamulla hommia tehden Sofian kanssa. Kun oli tehty aamun ja päivän ruokinnat, tarhaukset, siivoukset ja muut hommat, iltapäivä ja tunti lähestyi. Tunteja oli kaksi mahdollista ja valitsin maastotunnin tavallisen koulutunnin sijaan, koska sää oli ihana ja teki kovasti mieli maastoilla. Sain Mocan ja maastotunnista tuli tosi kiva, kun aurinko paistoi ja kuljettiin syksyisessä metsässä. (Unohtamatta ihania laukkapätkiä!)
Meidän piti tehdä videopostaus siitä sunnuntaista, ja se ei meinannut onnistua ensin kaikenlaisten videoiden & kuvien siirto-ongelmien takia, mutta Sofia sai sitten videon värkättyä. En nyt laittanut sitä tähän, koska ajattelin tehdä oman mutta sekin nyt vähän jäi... Katsotaan teenkö joskus myöhemmin jonkinlaisen tallivideon.
Laitan kuitenkin siltä päivältä pari kuvaa, koska tuli niin kivoja otoksia :)
Mocca & minä, kiitos Sofialle molemmista kuvista! |
Mocca maastotunnin jälkeen. © Sofia |
Viime viikolla ennen estevalkkaa oli pieni jännitys siitä, että saisinko Mocan vai jonkun muun, koska viikonloppuna oli kisat Brobyssä. Yllätyksenä meninkin taas Arskulla, ja tunti olikin kyllä tosi kiva! Arsku on tähän asti ollut joka estetunnilla mukava.
Ja kuten mainitsin, viikonloppuna oli kisat tiedossa, sunnuntaina. Jessica (valmentaja) ehdotti sitten että kokeilisin Arskua. No, mikäs siinä kun Arsku oli ollut niin kiva. Edessä oli sitten ekat kisat Arskulla, ja se vaan vähän jännäsi että kuinkahan hyvin saisin sen pysymään rauhallisena kun hepalla on vähän tapana innostua... :D Mutta hauska reissuhan siitä tuli ja Arsku meni hyvin! Vähän tässä vain se harmitti kun Mocallakin on niin kiva hypätä ja olen hirveästi tykännyt sen kanssa kisaamisesta, mutta ainahan näitä valintoja tulee. Onhan se toisaalta kiva kokeilla välillä vähän erilaistakin kisaheppaa, Arskulta kun löytyy ainakin sitä vauhtia! Sofia meni muuten silloin Mocalla kisoihin.
Kisapäivä oli sitten tosi sateinen (lievästi sanottuna) ja kenttä oli ihan liejua. Meidän piti Sofian kanssa hypätä 70cm & 80cm mutta päätettiin että kaikki meistä hyppää vain yhden luokan sään takia. (Ei sillä että sää muuten haittaisi mutta täytyyhän sitä ajatella hevosia! Liukastumiset on ikäviä...) No, se 70cm meni sitten tosi kivasti ja Arsku pysyi hyvin hallinnassa (tosin uusinnassa toki vähän kiihdytettiin :D) mutta mentiin reippaasti ja toiselle sijalle tultiin! Niistä kisoista jäi hyvä fiilis. Sofiakin meni mielestäni ihan kivasti Mocalla, ja nollarata tuli.
Arsku palkintojenjaossa :) © Erica H. |
Taitaa nyt sitten Arsku olla meikäläisen uusi kisaratsu. Huomenna on Billnäsissä kisat ja Jessica ehdotti että hyppäisin 80cm & 90cm. Huh, saa nähdä miten se menee kun en viime kisoissa Arskulla hypännyt edes sitä kasikymppiä ja Arsku tosiaan innostuu kisoissa aika paljon. Mutta odotan kuitenkin innolla kisapäivää!
Kaikenlaista muutakin tässä on tapahtunut, pitkän postaustaukoni aikana... Nyt kun kisojakin tulee niin yritän ehtiä (ja jaksaa :D) taas postailla! Nyt joudutte tietysti odotella sitä matkapostaustakin vielä, mutta sen aion kyllä tehdä vaikka kuinka myöhään menisi.
Nyt en aio ottaa stressiä kirjoittamisesta mutta pyrin kuitenkin kirjoittelemaan usein, sillä tavalla kuin itselle sopii!
Kiitos kaikille lukijoille jotka jaksavat lukea & kommentoida blogiani. Saan teiltä intoa kirjoittaa! :)
Siitä blogin nimiasiasta en muuten ole enää varma. En keksinyt mitään järkevää uutta nimeä ja koska tällä hetkellä kisaan Arskulla niin Moccajuttujakaan ei tule enää varmaan niin usein. Mutta eiköhän tässä tule Mocankin kanssa kaikenlaista tehtyä, niin mitä se tässä nyt niin paljon haitaa jos blogin nimi on Moccapaloja ja kirjoittelen vähän kaikenlaisista hevosjutuista. :) Katsotaan tuleeko myöhemmin joku uusi iskevä nimi vastaan, tykkään kuitenkin nykyisestä tosi paljon.
Kiitän lukemisesta!
Ja ai niin, vielä yksi ihana uutinen jota en ole maininnut: hoidan nyt vihdoinkin Moccaa! ♥